Olen harkinnut vakavissani meneväni lääkärin/psykiatrin/minkälie puheille joskus lähikuukausina. En tiedä olisiko siitä paljon apua, tai onko minussa jokin vialla, mutta ajatus siitä, ettei koko ajan tarvitsisi tuntea itseänsä tyhjäksi ja alakuloiseksi, houkuttaa.
Olisi mukava jaksaa paremmin koulussa, olisi mukava tuntea itsensä edes hieman iloisemmaksi oman asunnon neljän seinän sisällä, olisi mukava olla ahdistumatta kun ajattelee tulevaisuutta. Olen väsynyt, ja on sellainen tunne että ylläni on jokin harmaa pilvi painamassa mieltä.
En tiedä, onko minussa jokin biologisesti vialla, ja ratkaisisiko lääkitys mitään, mutta haluaisin ottaa selville. Sillä entä jos kärsin turhaan, eikä tämä nykyinen olotilani olekaan normaali, vaan täysin vääristynyt kuten jokin H.P. Lovecraftin tarina? En tosiaan tiedä. En tiedä, mikä on normaali olotila, ja miten muut ihmiset tuntevat. Voi kun osaisin lukea ajatuksia...
Minä haluaisin tietää, pitääkö yksikään ns. oikeassa elämässä (esim. koulussa, kaupungilla kävellessäni) minua nättinä/viehättävänä. Tai olenko se rumilus joka jää huomiotta?
Katsoin tässä yhtenä päivänä uusimman X-Men -elokuvan, X-Men: First Class. Todella, todella hyvä. Näin sen ensimmäisen kerran Englannissa poikaystäväni luona, ja katsoin sen joululomalla uudestaan. Vertaan itseäni elokuvan mutantteihin, koska minullakin on poikkeama, vääristys. Eli puhevika. En kuulosta normaalilta. Tässä elokuvassa nähtiin Mystique, sininahkainen tyttö/nainen, joka osaa muuttaa hahmoaan ja omaksua kenen tahansa henkilön ulkomuoto. Hänen tarinansa oli jotenkin samanlainen, koska hän sanoi elokuvassa että hänen mutaationsa/kykynsä ei ole nätti, eikä sitä voi piilottaa, paitsi olemalla jokin muu kuin mitä oikeasti on. Miksi hänen pitäisi piilottaa itsensä? Miksi muut eivät voi hyväksyä erilaisuutta?
Asiahan on niin, että en pitäisi puhevikaani niin vakavana asiana jos muut hyväksyisivät sen, eivätkä kiusaisi/pitäisi minua epänormaalina. On kovin vaikeaa olla oma itsensä, kun muut pitävät pilkkanaan, ja itse häpeät joka sanaa jonka päästät suustasi.
Mitä laihduttamiseen tulee: en ole jaksanut panostaa siihen. Syön arkipäivinä yhtä vähän kuin ennenkin, koska sen on juurtunut tapa. Sunnuntaista torstaihin elän yhteensä 400 grammalla pakastevihanneksilla, kolmella kilolla porkkanalla, kahdella tonnikalapurkilla, ehkä kahdeksalla ruisleipäpalalla, aamupuurolla ja paljolla teellä. En jaksa vahtia kiloja, koska tiedän että vaa'an luku pahentaisi oloani. En halua lisätä ahdistusta.
Kohta suihkuun, ja ehkä saunaan. Päämääränä on nauttia illasta. :)
PS. Teksti on varmasti täynnä kirjoitusvirheitä. Niitä on hiipinyt teksteihini viime aikoina melko paljon, joten pahoittelen tätä näin jälkikäteen.
No comments:
Post a Comment