Googletin tässä muutamia sosiaalifobiapalstoja, ja sieltä todellakin löytyi tuttuja kokemuksia.
Tämänpäiväinen aamukävelyni on hyvä esimerkki. Olen tällä hetkellä vanhempieni luona maalla, ja lähin naapuri on kilometrin päässä. Todella tyhjää aluetta, siis. Kävelin tuttua autiota reittiäni, kun kuulin puhetta/naurua edessäni n. 200 metrin päässä. Käännyin ympäri, koska en uskaltanut/halunnut kohdata heitä ja mahdollisesti tervehtiä.
Säälittävää, eikö?
Minulla on todella suuret alemmuudentunteet. Pidän kaikkia muita ihmisiä normaaleina, koska he osaavat puhua kunnolla (minulla on siis puhevika), ja itse olen aina pitänyt itseäni vähemmän arvoisena kuin muut. Minusta se on ihan luonnollinen asia.
Hieman nolo tunnustus on että pelkään teinejä... En silloin jos he kulkevat yksistään (koska he eivät useimmiten uskalla sanoa mitään loukkaavaa ollessaan ihan yksin), vaan silloin kun ne kulkevat pareittain tai joukossa. Ne katsovat arvioivasti kun ohitan heidät, tai nauravat. Olen varma että ne puhuvat minusta. Ajattelevatkohan normaalitkin ihmiset näin, vai onko se vain minun vainoharhaisuuttani?
Ollessani 18-vuotias olin kerran kirjastossa, kun äitini soitti kännykkääni. Olimme molemmat kaupungissa ostoksilla, ja hän halusi tietää missä olin ja milloin tapaisimme. Jutellessani hänelle kuulin kahden, arviolta 15-vuotiaan tytön alkavan pilkkaavan puhetapaani. He matkivat sitä ja nauroivat päälle. Olin kuin en olisi huomannutkaan, ja lähdin pois. Ollessani julkisilla paikoilla pelkään jatkuvasti tuontapaisia tilanteita.
Miksi ihmiset ovat niin ilkeitä?
Ovatpa ihmiset ilkeitä :(
ReplyDeleteOlen teini,mutta en ikinä pystyisi tekemään noin,nauramaan toiselle ilkeästi yms.
Ehkä se kuitenkin johtuu siitä,että olen hiljainen ja todella ujo.minulla on huono itse tunto sekä erittäin vahva alemmuuden tunne. Jaksamisia sinulle ♥
Kiitos kommentista:) Joskus jään miettimään, viekö mikään tie minnekään? Eksyneenähän kulkee tutkitustikin usein ympyrää.
ReplyDeleteTuntuu tosi ikävältä lukea tuota yllä olevaa tekstiä. Yksi päivä juuri ystäväni kanssa mietimme, että oli se mikä tahansa ulkoisesti näkyvä tai kuuluva piirre ihmisessä, niin tuntemattomat, lapset JA aikuiset, eivät vain osaa pitää turpaansa kiinni typeristä mielipiteistään. Mikä siinä on niin vaikeaa? Oli se sitten vyötärön paksuus, ihonväri, ääni, vaatetyyli, jokin näkyvä sairaus... Kiukuttaa niin vietävästi! Niin paljon kuin muuta toivoisin, maailma tulee aina ja ikuisesti olemaan täynnä idiootteja. Toivonkin sinulle vain paljon jaksamista ja yritä olla välittämättä typeryksistä:) Tärkeintä on, että itse tiedät kuka olet ja että olet arvokas juuri sellaisena!
Rosa: kiitos, kommenttisi piristi mieltäni. :) Jaksamisia ja kaikkea hyvää myös sinulle.
ReplyDeleteChrystal: niinpä, samaa olen minäkin miettinyt. Mikäköhän kasvatuksessa/ajattelutavassa on mennyt pieleen? Kun miettii, että itse en todellakaan alkaisi pilkkaamaan ketään henkilöä tuolla tavalla. Ihmeellistä. :/ Ja kiitos, toivon samaa myös sinulle! Vaikutat todella ystävälliseltä henkilöltä.