Johtuukohan pimeästä vuodenajasta, että mikään ei tunnu juuri miltään? Asioiden, joiden tiedän olevan nautinnollisia ovat nyt täysin harmaita.
Väsyttää koko ajan, ja tekisi vain mieli nukkua. Mutta ei toisaalta huvittaisi, koska "nukkuminen-työ-nukkuminen-työ"-oravanpyörä ei houkuta.
Työharjoittelu tympii, ja ajattelin kaikenlaisia pahoja ajatuksia työkavereista tänään. ("Kunpa tuo joutuisi auto-onnettomuuteen.") Eivätkä he edes tehneet mitään ärsyttävää; minun pinnani oli vain ennätyskireällä tänään.
Poikaystäväni tulee Englannista käymään ensi viikolla, ja tuo piristää paljon. Ajan lauantaina Tampereelle hakemaan hänet lentokentältä. Tuo ajomatka jännittää vähän, koska olen varsin etevä eksymisessä. Toisaalta minun pitää vain seurata 3/E12-tietä, mutta taas toisaalta eksyin kerran Jyväskylässäkin, kun piti vain ajaa nelostietä eteenpäin. Saapa nähdä joudutaanko johonkin korpeen pyörimään. ;)
Syömiset ovat sujuneet hyvin, painonpudotusta ajatellen. Tuo lounastauon skippaaminen auttaa paljon, ja olen työharjoittelussa tammikuuhun. Luulisin että paino putoaa hyvin.
Wednesday, 28 September 2011
Saturday, 24 September 2011
Väsy.
Painoin aamulla 52,9 kg. En tiedä paljonko painonlaskusta on ollut nestettä, mutta housut ainakin tuntuvat paljon väljemmiltä. Ehkä pystyn kohta siirtymään 34-kokoisiin vaatteisiin "täyspäiväisesti". Nykyään käytän pääosin 36:sta, sekä muutamaa 34:sta. Painoin vuonna 2008 noin 66 kiloa, ja vaatekoko oli 40 - 42. Ei ikinä enää.
Tuntuu hassulta ajatella, että nykyisessä koulussani en ole ikinä ollut "se läski tyttö", vaikka taidankin aina olla siinä roolissa henkisesti. Painoin 55 kg aloittaessani tämän kouluni. Ihme kyllä olen nykyään entistä epävarmempi ja onnettomampi kuin lihavana. Mene ja ota selvää. *huoh*
Mutta kaikki muuttuu paremmaksi kun painan 50 kg, tai mielellään 49 kg. (Ketä minä huijaan. En muutu onnellisemmaksi painon laskun myötä, mutta olen mieluummin onneton laihana kuin lihavana.)
Lisäksi epäilen kaamoksen hiipivän päälle. Jees.
Kävin tänään kampaajalla, ja hän kommentoi minun laihtuneen kamalasti. "Oot vaan luuta ja nahkaa, niin ei oo ihme että palelee." Inhoan sitä kun ulkonäköäni kommentoidaan. Olisiko hän kommentoinut jos olisin lihonut? "Ei ihme että on lämmin, kun oot pulska kuin hylje." Ei varmaankaan.
Ennen tuhahdin näille "Ootpa sä hoikka"-taivastelujen valittajille, mutta en enää. Se on kiusallista, ja yhtä epähyväksyttävää kuin muukin ulkonäön piikittely. Minulle ei tulisi mieleenkään aukoa suutani tuolla tavalla. En ymmärrä niitä, jotka tekevät tuota.
Työharjoittelupaikallani on minun lisäkseni yksi poika luokaltani. Hän on aina kohtelias ja ystävällinen minulle, ja juttelee jopa vaikka ei ole pakko. On vieläkin hieman "mitvit?"-olo, että miespuolinen henkilö oikeasti kohtelee minua kuin ihmistä. :P
Mutta - nyt on enää kolme kuukautta jouluun! Minä olen 100% jouluihminen. Rakastan sitä. Pikakelaus joulukuuhun, kiitos. <3
Tuntuu hassulta ajatella, että nykyisessä koulussani en ole ikinä ollut "se läski tyttö", vaikka taidankin aina olla siinä roolissa henkisesti. Painoin 55 kg aloittaessani tämän kouluni. Ihme kyllä olen nykyään entistä epävarmempi ja onnettomampi kuin lihavana. Mene ja ota selvää. *huoh*
Mutta kaikki muuttuu paremmaksi kun painan 50 kg, tai mielellään 49 kg. (Ketä minä huijaan. En muutu onnellisemmaksi painon laskun myötä, mutta olen mieluummin onneton laihana kuin lihavana.)
Lisäksi epäilen kaamoksen hiipivän päälle. Jees.
Kävin tänään kampaajalla, ja hän kommentoi minun laihtuneen kamalasti. "Oot vaan luuta ja nahkaa, niin ei oo ihme että palelee." Inhoan sitä kun ulkonäköäni kommentoidaan. Olisiko hän kommentoinut jos olisin lihonut? "Ei ihme että on lämmin, kun oot pulska kuin hylje." Ei varmaankaan.
Ennen tuhahdin näille "Ootpa sä hoikka"-taivastelujen valittajille, mutta en enää. Se on kiusallista, ja yhtä epähyväksyttävää kuin muukin ulkonäön piikittely. Minulle ei tulisi mieleenkään aukoa suutani tuolla tavalla. En ymmärrä niitä, jotka tekevät tuota.
Työharjoittelupaikallani on minun lisäkseni yksi poika luokaltani. Hän on aina kohtelias ja ystävällinen minulle, ja juttelee jopa vaikka ei ole pakko. On vieläkin hieman "mitvit?"-olo, että miespuolinen henkilö oikeasti kohtelee minua kuin ihmistä. :P
Mutta - nyt on enää kolme kuukautta jouluun! Minä olen 100% jouluihminen. Rakastan sitä. Pikakelaus joulukuuhun, kiitos. <3
Friday, 16 September 2011
Miksi, oi miksi...
Tein taas yhden jutun, joka iski tosiasiat vasten kasvojani. Olen niin v***n ruma verrattuna muihin tyttöihin/naisiin. Pahoittelen kirosanaa, mutta tuo lause tarvitsi sen. Tunnen sen niin voimakkaasti.
Yksinäni, sivusta katsottuna peilistä, olen kenties siedettävän näköinen, mutta kun katson kuvia muista ihmisistä... ei jeesus. Olen karsean näköinen pullanaama, jolla ei ole toivoakaan olla yhtä kaunis kuin eräs tietty henkilö.
Miksi teen tätä itselleni. >_> Viime viikolla viiltelin ja löin itseäni, koska inhoni itseäni kohtaan vain tulvi yli. Silloin minua ärsytti, koska veitsi oli niin tylppä etten saanut kunnon viiltoa aikaiseksi. Minulla on muutama paksu, valkoinen muhkura-arpi vartalossani, ja niiden luominen helpotti ainakin hetkeksi. (Siitä on tosin jo vuosia aikaa.) Että tällaista.
Teksteistäni saa varmaankin kuvan, että olen kamalan pinnallinen ihminen; että tuomitsen muut ulkonäön perusteella. Näin ei kuitenkaan ole. Tuomitsen ainoastaan itseni raudanlujalla otteella. Entisenä koulukiusattuna en voisi koskaan tehdä muille, mitä itse koin.
Aion kohta mennä sänkyyn, kenties lukea muutamia kirjoja jotka lainasin tänään. (Rakastan kirjastoja.)
Yksinäni, sivusta katsottuna peilistä, olen kenties siedettävän näköinen, mutta kun katson kuvia muista ihmisistä... ei jeesus. Olen karsean näköinen pullanaama, jolla ei ole toivoakaan olla yhtä kaunis kuin eräs tietty henkilö.
Miksi teen tätä itselleni. >_> Viime viikolla viiltelin ja löin itseäni, koska inhoni itseäni kohtaan vain tulvi yli. Silloin minua ärsytti, koska veitsi oli niin tylppä etten saanut kunnon viiltoa aikaiseksi. Minulla on muutama paksu, valkoinen muhkura-arpi vartalossani, ja niiden luominen helpotti ainakin hetkeksi. (Siitä on tosin jo vuosia aikaa.) Että tällaista.
Teksteistäni saa varmaankin kuvan, että olen kamalan pinnallinen ihminen; että tuomitsen muut ulkonäön perusteella. Näin ei kuitenkaan ole. Tuomitsen ainoastaan itseni raudanlujalla otteella. Entisenä koulukiusattuna en voisi koskaan tehdä muille, mitä itse koin.
Aion kohta mennä sänkyyn, kenties lukea muutamia kirjoja jotka lainasin tänään. (Rakastan kirjastoja.)
Näin.
Aamupaino: 53,8 kg. Tästä se lähtee. Taas. Mutta enää ei ahdista, joten tämä syömistapa toimii. Arkipäivinä olen työharjoittelussa klo. 8:00 - 15:00, ja ruokarytmi on seuraava:
Olen lukenut ylipainoisten laihdutusblogeja työharjoittelun aikana (siellä on oikeasti todella paljon luppoaikaa), ja minun mässyttelyni näyttää suunnilleen samalta kuin näiden blogittajien vakipäivä. Outoa. Minulla kun on tunne, että olen syönyt aivan liian paljon ja ahminut oikein olan takaa. Olen kuitenkin päättänyt, etten aio syödä karkkia, keksejä tai muuta roskaa. Töissä tulee joskus tosi nälkä, ja siellä on aina keksejä tarjolla, mutta olen aina vastustanut kiusausta. Näin sen pitää mennä. :)
Lainasin kirjan joka kertoo onnistuneesti laihduttaneesta miehestä. Hän suhtautuu herkutteluhetkiin painonhallinnassa näin: on kuin päättäisi ajaa kerran päivässä/viikossa/kuukaudessa vasemmalla kaistalla liikenteessä, kun muutoin ajaa turvallisesti tien oikealla puolella. Voi olla että tässä onnistuu, mutta miksi vaarantaa kaiken? Tuo pisti ajattelemaan, ja taidan pitää tuon lainauksen mielessä.
Nyt on mukavan raukea ja väsynyt olo. Viikonloppu. <3 Huomenna saa nukkua...
- klo. 6:50: aamupuuro, sekaan Valion vähäkalorista mansikkakeittoa, aamukahvi
- työpäivän aikana kaksi kuppia kahvia
- klo. 15:30: puoli pussia pakastettuja keittojuureksia, sekaan puoli purkkia Rainbow'n tonnikalaa (usein Mexicanaa tai vihannessekoitusta), lasillinen Valion rasvatonta jugurttia
- illan aikana vaihtelevin kellonajoin: 4 siivua Vaasan ruispalaa, 2 omenaa, 3 - 4 porkkanaa, tomaattia/kurkkua, joskus tofua, paljon teetä
Olen lukenut ylipainoisten laihdutusblogeja työharjoittelun aikana (siellä on oikeasti todella paljon luppoaikaa), ja minun mässyttelyni näyttää suunnilleen samalta kuin näiden blogittajien vakipäivä. Outoa. Minulla kun on tunne, että olen syönyt aivan liian paljon ja ahminut oikein olan takaa. Olen kuitenkin päättänyt, etten aio syödä karkkia, keksejä tai muuta roskaa. Töissä tulee joskus tosi nälkä, ja siellä on aina keksejä tarjolla, mutta olen aina vastustanut kiusausta. Näin sen pitää mennä. :)
Lainasin kirjan joka kertoo onnistuneesti laihduttaneesta miehestä. Hän suhtautuu herkutteluhetkiin painonhallinnassa näin: on kuin päättäisi ajaa kerran päivässä/viikossa/kuukaudessa vasemmalla kaistalla liikenteessä, kun muutoin ajaa turvallisesti tien oikealla puolella. Voi olla että tässä onnistuu, mutta miksi vaarantaa kaiken? Tuo pisti ajattelemaan, ja taidan pitää tuon lainauksen mielessä.
Nyt on mukavan raukea ja väsynyt olo. Viikonloppu. <3 Huomenna saa nukkua...
Tuesday, 13 September 2011
\o/
Syömiset alkaa palautua radoilleen - itsekurini on palannut. Jos jatkan tätä rataa, saatan päästä 50 kg:n tavoitteeseeni marras-/joulukuussa. :) Nyt tiedän myös varmasti, että valitsen mieluummin laihuuden kuin karkit. Joten ei enää lipsumisia.
Kunpa olisi jo viikonloppu. Työharjoittelu on ärsyttävää.
Kunpa olisi jo viikonloppu. Työharjoittelu on ärsyttävää.
Sunday, 11 September 2011
-----
Voi että inhoan itseäni. Jos voisin pahoinpidellä itseni, tekisin sen. Sylkisin vielä itseni päälle. Ansaitsen kipua. Vartaloni ällöttää minua. Housuni kiristävät vieläkin, joten kyse ei ole turvotuksesta. Olen todellakin lihonut näin paljon. Ostin tälle viikolle vain vähän ruokaa, aion rangaista itseäni kunnolla. En ansaitse muuta. Ehkä opin tästä.
Todella huono olo. Kävin vanhempieni luona viikonloppuna, ja itkin koko ajomatkan (n. 1 tunti) takaisin asuntooni. Menin kauppaan kamalan näköisenä, silmät turvonneina itkusta, pidin pääni alhaalla ja kävelin kuin sumussa. Tultuani asuntooni istuin lattialla ja itkin, tein kahvia, yritin katsoa jotain TV-ohjelmaa. En osaa keskittyä.
Söin kaksi mukillista jugurttia sekä yhden ruisleipäpalan.
Ulkona on aurinkoinen ilma, ja toivon että olisi sateista ja pimeää. Tämä sää muistuttaa minua liikaa kesästä, ja toivon niin kovasti että olisi vielä kesäkuu.
Kestämätön olotila. Haluan tämän loppuvan.
Todella huono olo. Kävin vanhempieni luona viikonloppuna, ja itkin koko ajomatkan (n. 1 tunti) takaisin asuntooni. Menin kauppaan kamalan näköisenä, silmät turvonneina itkusta, pidin pääni alhaalla ja kävelin kuin sumussa. Tultuani asuntooni istuin lattialla ja itkin, tein kahvia, yritin katsoa jotain TV-ohjelmaa. En osaa keskittyä.
Söin kaksi mukillista jugurttia sekä yhden ruisleipäpalan.
Ulkona on aurinkoinen ilma, ja toivon että olisi sateista ja pimeää. Tämä sää muistuttaa minua liikaa kesästä, ja toivon niin kovasti että olisi vielä kesäkuu.
Kestämätön olotila. Haluan tämän loppuvan.
Normaali.
Joskus tekee mieli ihan uteliaisuudesta palata Facebookiin. Mutta sitten mietin miten turhalta ja nololta se kaikki tuntuu - ei ketään kiinnosta mitä olen tehnyt päivän aikana, mistä hauskoista kuvista pidän, tai mitä musiikkia kuuntelen. On noloa teeskennellä sosiaalista ihmistä jolla on hyvät yhteydet kavereihin, kun niin ei ole.
Joten ei.
Joskus myös mietin miltä elämänkertani kirjoittaminen tuntuisi. Lukisiko kukaan sitä kirjaa? Olisiko se tarpeeksi kiinnostava? Mieleen tulee V niin kuin Verikoston nainen, Valerie, joka kirjoitti tarinansa pienille vessapaperinpalasille.
Ehkä kaikille olisi hyväksi lukea jonkun toisen henkilön elämäntarina. Se ehkä lisäisi ymmärrystä. Minkähänlainen elämä entisillä kiusaajillani oli? Ovatkohan he onnellisia nyt? Ajattelevatko he joskus minua? Ovatko he muuttuneet? Olisi kiinnostavaa tietää. Tiedän ainakin että minuun he tekivät vaikutuksen, ja tuhosivat itseluottamukseni. Tiedän olevani hieman kateellinen normaaleille teineille, jotka saivat mahdollisuuden pitää hauskaa, saada ystäviä, seurustelukumppaneita ja kokea nuoruuteen kuuluvia sekoiluja ja virheitä.
Olin seitsemännellä luokalla ihastunut luokan "pahaan poikaan". Hän oli lukukauden alussa varsin OK, mutta vuoden kuluessa hän ja luokan muut pojat alkoivat (tietenkin) kiusata minua. Olen katkera siitä, että sain ainoastaan huomiota pojilta silloin kun he pilkkasivat/matkivat puhevikaani ja ulkonäköäni. Hyvä pila oli ehdottaa minua, kun he miettivät ketä pyytää perjantai-illan viettoon.
Parhaimmassa tapauksessa he jättivät minut huomiotta. Lukiossa muistan kuinka yllättynyt ja iloinen olin, kun eräs luokkani poika piti ovea auki minulle ja hymyili hiukan. (Hän taisi myös tervehtiä, en oikein muista.)
Olen miettinyt teini-ikääni/yläastetta varsin paljon viime päivinä. Minulla oli myös kaksi kaveria yläasteella - yksi rinnakkaisluokalta, yksi oli minua vuotta nuorempi. Kerran tämä nuorempi tyttö tuli linja-autooni juttelemaan minulle ennen bussien lähtöä kotiin. Yläasteen pahikset, jotka kulkivat samalla linja-autolla kuin minä, alkoivat haukkua minua lesboksi kun juttelin kaverilleni. Ei mitään järkeä.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun valmistuin yläasteelta. Kohta järjestetään luultavasti luokkakokous, jonne olisi toisaalta mielenkiintoista mennä.
Tässähän nousee ihan nostalgia pintaan.
Vatsani on vieläkin todella turvonnut. On epämukava olo, ja suutuin itselleni. Miksi söin niin paljon viime viikolla? Miksi luulin sen olevan harmitonta? Yritän ajatella että se oli hyödyllinen kokemus, että virheistä oppii, jne, mutta... äh. Vaikeaa on. Kunpa painaisin 45 kg niin ei tarvitsisi stressata tästä.
Kohta nukkumaan. Taivaalla on hieno täysikuu jota taidan ihailla hetken aikaa. Olen aina pitänyt tähtitieteestä, ja olisi mukavaa saada työskennellä tämän aiheen parissa joskus tulevaisuudessa. Sitten, kun en ole pelokas idiootti.
Joten ei.
Joskus myös mietin miltä elämänkertani kirjoittaminen tuntuisi. Lukisiko kukaan sitä kirjaa? Olisiko se tarpeeksi kiinnostava? Mieleen tulee V niin kuin Verikoston nainen, Valerie, joka kirjoitti tarinansa pienille vessapaperinpalasille.
Ehkä kaikille olisi hyväksi lukea jonkun toisen henkilön elämäntarina. Se ehkä lisäisi ymmärrystä. Minkähänlainen elämä entisillä kiusaajillani oli? Ovatkohan he onnellisia nyt? Ajattelevatko he joskus minua? Ovatko he muuttuneet? Olisi kiinnostavaa tietää. Tiedän ainakin että minuun he tekivät vaikutuksen, ja tuhosivat itseluottamukseni. Tiedän olevani hieman kateellinen normaaleille teineille, jotka saivat mahdollisuuden pitää hauskaa, saada ystäviä, seurustelukumppaneita ja kokea nuoruuteen kuuluvia sekoiluja ja virheitä.
Olin seitsemännellä luokalla ihastunut luokan "pahaan poikaan". Hän oli lukukauden alussa varsin OK, mutta vuoden kuluessa hän ja luokan muut pojat alkoivat (tietenkin) kiusata minua. Olen katkera siitä, että sain ainoastaan huomiota pojilta silloin kun he pilkkasivat/matkivat puhevikaani ja ulkonäköäni. Hyvä pila oli ehdottaa minua, kun he miettivät ketä pyytää perjantai-illan viettoon.
Parhaimmassa tapauksessa he jättivät minut huomiotta. Lukiossa muistan kuinka yllättynyt ja iloinen olin, kun eräs luokkani poika piti ovea auki minulle ja hymyili hiukan. (Hän taisi myös tervehtiä, en oikein muista.)
Olen miettinyt teini-ikääni/yläastetta varsin paljon viime päivinä. Minulla oli myös kaksi kaveria yläasteella - yksi rinnakkaisluokalta, yksi oli minua vuotta nuorempi. Kerran tämä nuorempi tyttö tuli linja-autooni juttelemaan minulle ennen bussien lähtöä kotiin. Yläasteen pahikset, jotka kulkivat samalla linja-autolla kuin minä, alkoivat haukkua minua lesboksi kun juttelin kaverilleni. Ei mitään järkeä.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun valmistuin yläasteelta. Kohta järjestetään luultavasti luokkakokous, jonne olisi toisaalta mielenkiintoista mennä.
Tässähän nousee ihan nostalgia pintaan.
Vatsani on vieläkin todella turvonnut. On epämukava olo, ja suutuin itselleni. Miksi söin niin paljon viime viikolla? Miksi luulin sen olevan harmitonta? Yritän ajatella että se oli hyödyllinen kokemus, että virheistä oppii, jne, mutta... äh. Vaikeaa on. Kunpa painaisin 45 kg niin ei tarvitsisi stressata tästä.
Kohta nukkumaan. Taivaalla on hieno täysikuu jota taidan ihailla hetken aikaa. Olen aina pitänyt tähtitieteestä, ja olisi mukavaa saada työskennellä tämän aiheen parissa joskus tulevaisuudessa. Sitten, kun en ole pelokas idiootti.
Friday, 9 September 2011
Kaupunki.
Paha itseinho tänään. Vertailin itseäni kaupungilla näkemiini tyttöihin/naisiin, ja olin kateellinen. He ovat niin kauniita, nätisti meikattuja, hyvin pukeutuneita, hoikkia. Tunsin itseni niin arvottomaksi heidän rinnallaan. Kävelin katuja tuntien häpeää, pelkoa ja itseinhoa. Yritin tekeytyä näkymättömäksi. Päähän ammuttu hirvi näyttää minua paremmalta.
Itkettää.
On ollut fyysisesti heikko olo koko päivä. Kädet olivat kömpelöt, tiputtelin ja tönäisin vahingossa esineitä, näppämistöllä kirjoittaessa sanat menevät sekaisin ja syntyy kirjoitusvirheitä. (Toivottavasti ei liikaa tähän tekstiin.)
En tiedä liittyykö tämä mitenkään mihinkään, mutta tänään syömäni ruoka maistui mauttomalta. Todellakin mauttomalta. Vetiseltä. Aivan kuin makunystyräni olisivat turtuneet. Ei ainakaan tule syötyä ylimääräistä ruokaa vain maun takia, koska kaikki maistui samalta.
Itkettää.
On ollut fyysisesti heikko olo koko päivä. Kädet olivat kömpelöt, tiputtelin ja tönäisin vahingossa esineitä, näppämistöllä kirjoittaessa sanat menevät sekaisin ja syntyy kirjoitusvirheitä. (Toivottavasti ei liikaa tähän tekstiin.)
En tiedä liittyykö tämä mitenkään mihinkään, mutta tänään syömäni ruoka maistui mauttomalta. Todellakin mauttomalta. Vetiseltä. Aivan kuin makunystyräni olisivat turtuneet. Ei ainakaan tule syötyä ylimääräistä ruokaa vain maun takia, koska kaikki maistui samalta.
---
Oksetan itseäni.
Yritin tämän viikon ajan syödä ns. normaalisti, koska en jaksanut kalorimatikkaa. Söin enemmän kuin normaalisti, tein teeleipiä/keksejä, ostin viime sunnuntaina Kotipizzasta pitsan ja söin karkkia. Mitä siitä sain?
Housut kiristävät. Olo on suoraan sanottuna perseestä. Painoin aamulla liikaa. En edes halua paljastaa lukemaa.
En halua tätä.
Jos perusolotila on useimmiten paska, pitää valita se tie joka saa mielen vähemmän kurjaksi. Se tie on kaloreiden laskeminen ja laihana oleminen.
Nyt ainakin tiedän varmasti.
Työharjoittelussa on se hyvä puoli, etten saa syödyksi mitään klo. 7 - 15:30 välillä. Juon ainoastaan kaksi kuppia kahvia. Se karsii päivän kaloreita mukavasti.
En halua enää ikinä kokea tällaista päivää. Jos tuntisin oloni tällaiseksi 24/7, 365 päivää vuodessa, en tiedä mitä tekisin. Onnelliset päivät ovat harvassa nytkin, mutta ainakin niitä sattuu kohdalle.
Haluan uppoutua johonkin elokuvaan ja unohtaa tämän päivän.
Yritin tämän viikon ajan syödä ns. normaalisti, koska en jaksanut kalorimatikkaa. Söin enemmän kuin normaalisti, tein teeleipiä/keksejä, ostin viime sunnuntaina Kotipizzasta pitsan ja söin karkkia. Mitä siitä sain?
Housut kiristävät. Olo on suoraan sanottuna perseestä. Painoin aamulla liikaa. En edes halua paljastaa lukemaa.
En halua tätä.
Jos perusolotila on useimmiten paska, pitää valita se tie joka saa mielen vähemmän kurjaksi. Se tie on kaloreiden laskeminen ja laihana oleminen.
Nyt ainakin tiedän varmasti.
Työharjoittelussa on se hyvä puoli, etten saa syödyksi mitään klo. 7 - 15:30 välillä. Juon ainoastaan kaksi kuppia kahvia. Se karsii päivän kaloreita mukavasti.
En halua enää ikinä kokea tällaista päivää. Jos tuntisin oloni tällaiseksi 24/7, 365 päivää vuodessa, en tiedä mitä tekisin. Onnelliset päivät ovat harvassa nytkin, mutta ainakin niitä sattuu kohdalle.
Haluan uppoutua johonkin elokuvaan ja unohtaa tämän päivän.
Friday, 2 September 2011
@_@
Väsyttää aivan tajuttomasti, joten taidan pitää tämän kirjoituksen lyhyenä.
Työharjoittelu alkoi keskiviikkona. Se ei ollut niin paha juttu kuin pelkäsin - minun päiväni kuluvat oikeastaan netin ääressä, kun sieltä ei tahdo löytyä työtehtäviä minulle. En valita, vaikka aika tuleekin välillä pitkäksi.
Olen hieman lepsunut laihdutuksen kanssa tällä viikolla (tai siltä tuntuu), mutta vatsan turvotus on hävinnyt hiukan. Harmittaa ne turhat syömiset. Paino oli tänä aamuna 54,3 kg. En tiedä oliko kuukautisista johtuvalla turvotuksella mitään tekemistä tuon kanssa. Toivottavasti oli. Turhautunut olo.
Haluan nämä reidet:
Tunnen oloni aikamoiseksi porsaaksi juuri nyt, mutta ei voi muuta kuin jatkaa. Olen kärsimätön...
Huomenna taidan herätä aikaisin katsomaan Eläintenpelastustiimiä Neloselta klo. 8.30. Se on TV:n parhaimmistoa. En pidä pitkään nukkumisesta, koska hereilläolo on kivempaa.
Kohta sänkyyn. Zzz.
Työharjoittelu alkoi keskiviikkona. Se ei ollut niin paha juttu kuin pelkäsin - minun päiväni kuluvat oikeastaan netin ääressä, kun sieltä ei tahdo löytyä työtehtäviä minulle. En valita, vaikka aika tuleekin välillä pitkäksi.
Olen hieman lepsunut laihdutuksen kanssa tällä viikolla (tai siltä tuntuu), mutta vatsan turvotus on hävinnyt hiukan. Harmittaa ne turhat syömiset. Paino oli tänä aamuna 54,3 kg. En tiedä oliko kuukautisista johtuvalla turvotuksella mitään tekemistä tuon kanssa. Toivottavasti oli. Turhautunut olo.
Haluan nämä reidet:
Tunnen oloni aikamoiseksi porsaaksi juuri nyt, mutta ei voi muuta kuin jatkaa. Olen kärsimätön...
Huomenna taidan herätä aikaisin katsomaan Eläintenpelastustiimiä Neloselta klo. 8.30. Se on TV:n parhaimmistoa. En pidä pitkään nukkumisesta, koska hereilläolo on kivempaa.
Kohta sänkyyn. Zzz.
Subscribe to:
Comments (Atom)